Kurkistus teatterin kulissien taakse ja taiteilijatapaaminen

Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.

Ilmoittautuminen on päättynyt!

Tervetuloa vierailulle Suomen suurimman ammattiteatterin, Helsingin kaupunginteatterin, kulissien taakse ja kierroksen jälkeen tapaamaan yhtä heidän taiteilijaansa kahvien kera.

Teatterikierroksella sukelletaan elämykselliselle tutustumismatkalle kulissien taakse. Noin tunnin mittaisella kulissikierroksella päästään tutustumaan mm. lavastamoon, puvustamoon ja sivunäyttämöille. Kierroksen aikana kuullaan myös tarinoita teatterin arjesta ja historiasta. Kierroksen jälkeen tapaamme taiteilijan, joka kertoo työstään ja vastaa myös kysymyksiimme.

Taiteilijatapaamisessa Tuukka Leppänen

Tuukka Leppänen (kuva sivun alaosassa) on tuttu näyttelijä monen teatterin lavalta. Hän on tehnyt useamman pääroolin Helsingin Kaupungin Teatterissa. Tuukka on näytellyt myös televisiosarjoissa, ja hän on yksi Suomen käytetyimmistä tv-sarjojen dubbaajista ja ääninäyttelijöistä.

Tuukka näyttelee parhaillaan Veljeni Leijonamieli -näytelmässä Jussia, joka on yksi keskeisimmistä hahmoista tarinan kannalta. Tulevana syksynä Tuukka nähdään &JULIA-musikaalissa Shakespearen laulavassa roolissa.

Aika: torstaina 26.3. klo 16.30-18.00

Paikka: Helsingin Kaupunginteatteri, Eläintarhantie 5, 00530 Helsinki

Hinta: 32,50 eur/promartta sis. pullakahvit

 

Tapahtuma on tarkoitettu Promarttojen jäsenille. Mukaan mahtuu 50 osallistujaa.

Tapahtumailmoittautumisrekisterin tietosuojaseloste

HKT:n lipputarjous Veljeni Leijonamieli -esitykseen to 26.3.

Helsingin Kaupunginteatteri haluaa tarjoaa Promartoille Teatterin kulisseihin tutustumisen ja näyttelijätapaamisen lisäksi tarjoushintaiset liput saman illan Veljeni Leijonamieli -esitykseen to 26.3.2026 klo 18.30. 

Liput kustantavat 29 €/ kpl (norm. 58 €) ja Promarttojen jäsen voi ostaa liput myös perheenjäsenilleen samaan hintaan (max. 6 lippua / ostaja).  Lippuja voi ostaa, vaikka ei olisikaan osallistunut vierailulle.

Voit ostaa tarjoushintaiset lippusi vain tästä linkistä. 

Valitse ja maksa liput verkkokaupan ohjeistuksen mukaan. Tarjous on voimassa vain verkkokaupasta hankittuihin lippuihin. Tämä tarjous kannattaa hyödyntää. Mukavaa teatteri-iltaa!